Paras elämä
Nykyään on muodikasta pohtia, mitä on hyvä elämä ja miten se saavutetaan.
Asiaan liittyviä etiikan peruskysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat:
Kuinka meidän pitäisi elää? Mikä tekee teosta oikean tai väärän? Minkä periaatteen mukaan toimijan pitäisi valita, mitä tekoja hän tekee?
Hedonistisen periaatteen pelkistetty idea on, että ihmisen toimintaa ohjaa pyrkimys saavuttaa mielihyvää ja pyrkimys välttää mielipahaa. Tämän periaatteen kritisoijien mukaan ihminen toimii usein tavalla, joka ei merkitse edes pitkän tähtäimen mielihyvän hakemista, ja usein ihminen saattaa myös unohtaa jostakin toiminnasta syntyvän mielipahan.
Näinhän se näyttäytyy, mikäli ihmisen elämä irrotetaan ihmisen subjektiivisen kokemuksen ulkopuoliseen tyhjiöön pohdittavaksi. Tällöin muuttuu myös hedonistinen periaate muotoon: Ihmisen toimintaa ohjaavat pyrkimys saavuttaa sitä, mikä edustaa minun mielestäni mielihyvää sekä pyrkimys välttää sitä, mikä edustaa minun mielestäni mielipahaa. Ihmisen elämää arvotetaan sen mukaan, saavuttaako ihminen ulkopuolisten tarkkailijoiden kriteerien mukaan mielihyvää vai mielipahaa, onko ihmisen elämä ulkopuolisten mielestä hyvää vai pahaa
Kuka muu kuin ihminen itse voi määritellä ihmisen subjektiivisen mielihyvän ja mielipahan? Kuka muu kuin ihminen itse voi arvioida, että ihminen ei toiminnallaan hae mielihyvää? Kuka muu kuin ihminen itse voi arvioida, että ihminen unohtaa toiminnastaan syntyvän mielipahan?
Ihmisen ulkopuolelta katsottuna saattaakin näyttää siltä, että ihminen toimii täysin hyvän elämän määritelmien vastaisesti. Ihmisen elämän laatua, hänen pärjäämistään ja menestymistään, arvioivat kuitenkin usein ihmisen itsensä sijasta muut; hänen läheisensä, lääkärit, sosiaalityöntekijät ja niin edelleen. Näin tapahtuu varsinkin silloin, kun ihminen kohtaa vaikeuksia yhteiskunnassa toimimisen suhteen. Hän voi sairastua, hänelle saattaa tulla ongelmia mielenterveyden tai päihteiden käytön suhteen. Kun ihmisen elämää joudutaan syystä tai toisesta arvioimaan, pitäisi ensimmäisenä selvittää, miten ihminen itse kokee elämänsä.
Kokeeko hän tavoittelevansa ja saavansa sen hetkisessä elämänsä vaiheessa enemmän mielihyvää vai mielipahaa? Onko hänen elämänsä juuri nyt ja juuri hänelle riittävän hyvää? Onko kyse siitä, että ihminen ei meidän mielestämme tavoittele hyvää elämää?
Huoli varsinkin läheisen ihmisen hyvinvoinnista on suuri, ja silloin on kova tarve auttaa tuota ihmistä parempaan elämään, mutta se mikä näiden läheisten mielestä näyttää hirvittävältä elämältä, voi olla ihmiselle itselleen, juuri sillä hetkellä ja sen hetkisillä voimavaroilla ja tarpeilla, tyydyttävää tai hyvääkin elämää.
Lääkärien, sosiaalityöntekijöiden ja muiden virallisten tahojen näkökulmasta taas lähdetään usein automaattisesti siitä oletuksesta, että on olemassa tietyt, yleisesti kaikkien hyväksymät normit ja kriteerit, joiden mukaan voidaan määritellä, milloin elämä on hyvää ja milloin pahaa.
Jos ihminen ei tavoittele yleisesti hyvinä pidettyjä asioita, hänet leimataan helposti elämässään jollain tavalla epäonnistuneeksi, ja ajatellaan hänen toimivan niin, että hän, tiedostaen tai tiedostamattaan, tavoitteleekin mielihyvän sijasta mielipahaa, hänen motiivinsa toimia ovat vääriä ja hän ikään kuin haluaa elämällään vahingoittaa itseään. Myös tämä on hyvin ymmärrettävää, sillä usein oman hyvän elämän saavuttamista estävä toiminta vaikuttaa täysin päivänselvältä. Silloin on helppoa ajatella, että myös ihminen itse, ainakin jossain määrin, kokee toimivansa itselleen haitallisesti ja haluaa itselleen toisenlaista, parempaa elämää. Usein ulkopuoliset myös kovasti haluavat, että ihminen kaipaisi elämää, joka näille ulkopuolisille itselleen on hyvää elämää.
Kumpi on todennäköisempää; se, että ihminen toimii saavuttaakseen sellaisen hyvän elämän, jota hänelle suositellaan, vai saavuttaakseen itse hyvänä kokemansa elämän?
Entä jos ihminen itse, tiedostaen tai tiedostamattaan, tavoitteleekin juuri niitä asioita, jotka vaikeuttavat hänen pärjäämistään yhteiskunnan normien mukaan?
Jos ihminen haluaa ja tarvitsee elämää, johon sisältyy asioita, joita yleisesti pidetään mielihyvää vähentävinä ja mielipahaa lisäävinä?
Eikö se siitä huolimatta ole juuri tälle ihmiselle, juuri nyt, parasta kuviteltavissa olevaa elämää?
Jos ihmisen oma motivaatio toiminnalleen on vaikkapa pahan olon nopea ja edes hetkellinen vähentäminen päihteillä, siihen tuskin voi vaikuttaa sanomalla, että ihmisen valitsema ratkaisukeino on huono. Juuri tämä ihminen, juuri nyt, ei kykene muuhun kuin valitsemaansa ratkaisuun; paha olo pysyy, mutta se tuntuu edes hetken aikaa jonkin verran pienemmältä. Vaikka tälle ihmiselle kuinka hyvin perustelisi, että päihteiden käyttö on vain hetkellinen helpotus, ja itse asiassa pitkällä aikavälillä pahentaa asioita, ei ihminen voi toimintaansa muuttaa, jos hän ei saa edes jonkinlaista mielikuvaa ja näkemystä elämästä, jossa juuri hänen, juuri nyt, olisi edes jollakin tavalla nykyistä parempi olla.
Jos ihmiselle sanoo, että joku hänen ratkaisukeinonsa tai selviytymisstrategiansa on ehkä toimimaton tai jopa haitallinen, on oltava valmis yhteistyössä etsimään parempia ja toimivampia ratkaisuja, jotka myös ihminen itse allekirjoittaa.
Objektiivisesti arvioiden apua ja tukea tarvitsevan ihmisen kohdalla on varmasti paikallaan keskustella ja pohtia ihmisen kanssa yhdessä, onko hänen nykyinen elämänsä hänelle riittävän hyvää. Löytyisikö nykyiselle elämälle sellaisia vaihtoehtoja, joissa ihmisellä olisi keinoja ja valmiuksia toimia siten, että hän kärsisi vähemmän ja voisi paremmin.
Jos ajatellaan, että ihmisen elämän pitäisi muuttua, tulee ihmisen itsensä kyetä omaksumaan sama näkemys, jotta suunnitelmalla on edes mahdollisuus onnistua.
Jotta asiat muuttuvat, ihmisen on itse saatava tehdä valinta.
Hyvää elämää on se, minkä ihminen kokee hyväksi, näyttää se ulkopuolelta kuinka epäonnistuneelta tahansa.
Ihminen elää aina niin hyvää elämää, kuin se hänelle kyseisellä hetkellä käytettävissä olevilla voimavaroilla on mahdollista.
Ihmisellä on oikeus elää siten, kuinka hän itse elämän kokee hyväksi, ja hän saa päättää, milloin hänen elämänsä on hänelle riittävän hyvää.
Ikuinen ongelma on, miksi jotkut ihmiset toimivat ylläpitääkseen elämää, josta hänelle objektiivisesti ajateltuna koituu paljon haittoja, ja hän itsekin kokee elämänsä monelta osin huonoksi.
Mikäli ihmistä halutaan auttaa, tulee ratkaista syyt, eikä vain estää seuraamuksia.
Ihmisellä ei ole valintojensa vuoksi oikeutta vahingoittaa ketään muita.